Runebergintortut – paras resepti

Runebergintortut valmistuvat lähes pelkästään kaapeista valmiiksi löytyvistä aineksista.

Tarina kertoo, että Johan Runebergillä oli makeannälkä. Talosta ei löytynyt mitään valmista suuhunpantavaa.

Hän pyysi vaimoaan Fredrikaa valmistamaan jotain hyvää syötävää.

Fredrika kehitteli ruokakomerossa olleista leipomistarvikkeista leivoksen, joka tunnetaan nykyään runebergintorttuna.

Runebergintorttuja nauttimalla juhlistetaan Suomen kansallisrunoilijan Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivää 5. helmikuuta.

Runebergintorttujen reseptin salaisuus on se, että reseptiä pystyy muuntelemaan lähes loputtomasti.

Korvaa vain aineksia toisilla aineksilla ja muuta ainesten mittasuhteita sen mukaan mitä ruokakaapista löytyy.

Paras resepti on se resepti, mikä syntyy kulloinkin käytössä olevista tarvikkeista.

Runebergintorttu kirjoitetaan muuten oikeaoppisesti yhteen ja pienellä alkukirjaimella. Runebergin torttu tarkoittaa eri asiaa.

Runebergin torttu isolla alkukirjaimella ja erikseen = Runeberg-nimisen henkilön omistama torttu.

Samaan tapaan kuin Niinistön koira tai Halosen kissa.

Paras resepti on se resepti, mikä syntyy kulloinkin käytössä olevista tarvikkeista.


Resepti runebergintortut 12 kpl

Torttutaikina

250 gvoita
2,5 dlsokeria
2kananmunaa
4 dlvehnäjauhoja
1 dlpiparimuruja
1 dlmantelijauhetta
1 rklvaniljasokeria
1 tlkardemummaa
2 tlleivinjauhetta
2 dlkuohukermaa

Torttujen kostutukseen

1 dlvettä
2 rklsokeria
2 rklamarettoa, punssia tai konjakkia

Torttujen koristeluun

1 dlvadelmahilloa tai -marmeladia
1 dltomusokeria
1 rklvettä
1 tlsitruunamehua

Runebergintortut ohje

  1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri.
  2. Lisää munat yksitellen vatkaten.
  3. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa.
  4. Annostele taikina voideltuihin ja korppujauhotettuihin torttuvuokiin.
  5. Paista torttuja uunin keskitasolla 200 °C:ssa n. 20 minuuttia.
  6. Anna torttujen jäähtyä hyvin ennen vuoista irrottamista.
  7. Sekoita kostutusainekset. Rullaile torttuja kostukkeessa joka puolelta.
  8. Laita tortun päälle vadelmahilloa.
  9. Sekoita tomusokeri, vesi ja sitruunamehu. Pursota rengas hillosilmän ympärille.
  10. Anna torttujen tekeytyä ennen tarjoilua. Säilytä valmiit tortut jääkaapissa.

Reseptiä voit soveltaa mm. vaihtamalla piparimurut korppujauhoihin ja ruokalusikalliseen piparkakkumaustetta.

Mantelijauhot voit korvata mantelimassalla tai jauhaa kuorittuja manteleita jauhoksi tehosekoittimessa.

Gluteenittoman version saat kun käytät valmista gluteenitonta jauhoseosta tai mitä tahansa keittiöstä löytyviä gluteenittomia jauhoja. Lisää lisäksi kaksi teelusikallista ksantaania.


Kokin kommelluksia

Lähdin leipomaan runebergin torttuja ensimmäistä kertaa elämässäni.

Aloitin googlaamalla mitä kaikkea aineksia tarvitaan.

Seuraavaksi tutkin mitä ruokakaapeista löytyykään.

Sovelsin reseptejä löytyneiden tavaroiden mukaan, aivan kuten Fredrika aikoinaan.

Runebergintortuista onkin liikkeillä lukuisia muunnelmia, toisin sanoen torttuihin käytetyillä aineksilla ja ainesten suhteilla ei ole niin suurta väliä.

Ruokakaapit on aika ajoin hyvä käydä läpi ja käyttää vanhenemassa olevat tarvikkeet ruokahävikin pienentämiseksi.

Löysin kaapeista hyvin aineksia mm. mantelijauhoa.

Monet tuotteet olivat jo nähneet parhaat päivänsä, mutta kuten hyvin tiedämme – parasta ennen -päivä ei ole viimeinen käyttöpäivä.

Parasta ennen

Meillä syödään gluteenitonta, joten tein runebergin tortut gluteenittomana.

Aioin käyttää hyväksi kokemaani Semperin Fin Mix -jauhoseosta, mutta kaupassa se oli loppu.

No ei se mitään, koska tiesin, että kotona on myös erilaisia gluteenittomia jauhoja.

Ostin kaupasta vain kylmätuotteet eli voita ja purkin kuohukermaa.

Metsästin monesta kaupasta korkeita torttuvuokia, mutta niitä ei löytynyt ei sitten mistään.

Lopulta löysin yhdestä kaupasta silikonista valmistetun Iloleipurin runebergintorttuvuoan puoleen hintaan!

Maksoin vuoasta 8,45 euroa, joka on kuitenkin tarkan markan miehen mielestä paljon tuotteesta, jota tarvitsee vain kerran vuodessa.


Suutuntumaa

Runebergintortuissa täytyy olla suutuntumaa. Tähän tarvitaan piparimuruja tai korppujauhoja.

Nyt olikin hyvä käyttää joulusta asti purkissa säilyneet gluteenittomat piparkakut.

Iloleipurin vuokiin upposi taikinaa todella paljon.

Jouduin tekemään vielä puolikkaan annoksen lisää taikinaa.

Otin tortut uunista 20 minuutin jälkeen ja annoin jäähtyä. Kumosin tortut lautaselle.

Tortut alkoivat kaatua eli taikina oli vielä osittain löysää!

Laitoin tortut takaisin vuokaan ja uuniin vielä kymmeneksi minuutiksi.

Sain pelastettua viisi torttua kuudesta.

Kostutin tortut vesisokeriliemellä, johon lisäsin Disaronno-likööriä.

En tykkää Disaronnosta sen karvasmantelin maun vuoksi.

Runebergintortuissa lievä karvasmantelin maku ei haittaa ja se kuuluu asiaan.

Keitin kahvit.

Makutuomari oli rehellisesti sitä mieltä, että leipomani gluteenittomat tortut olivat parhaan makuisia gluteenittomia runebergin torttuja, joita hän on ikinä syönyt.

Kommentoi artikkelia